facebook tracking

Kallen uratarina

web_Kalle.jpg

Kalle Santala - Sales Leader

Milloin aloitit ja miten päädyit mySafetylle?

"Aloitin mySafetyllä kesäkuussa 2009, kun olin valmistunut lukiosta. Tarkoitukseni oli tehdä myyjän työtä kesän ajan ennen syksyllä alkavia AMK-opiskeluja, mutta päätinkin lopulta jatkaa töitä kun huomasin viihtyväni mySafetyllä sen verran hyvin. Yritys oli aloittaessani hyvin nuori, joten työympäristön jatkuva muokkautuminen lisäsi työn monipuolisuutta ja mielekkyyttä."

Mistä tehtävistä työsi koostuu?

"Myyntineuvottelijana mySafetyllä olen toiminut yli 7 vuotta. Vuoden 2017 alussa aloitin hoitosoittotiimin Sales Leaderina. Työkuvaani kuuluu myyntineuvottelijoiden johtaminen, valmentaminen ja kehittäminen. Olen tulosvastuussa oman tiimini myynnistä, joten työpäiväni koostuukin myyjien tukemisesta ja neuvomisesta sekä myyntiprosessien, kuten soittolistojen ja spiikkien suunnittelusta."

Mitkä ovat työsi parhaat puolet?

"Paras puoli uudessa tehtävässäni on, että saan toimia osana loistavaa myyntiyksikköä ja osaavaa tiimiä. Yrityksen ketteryys ja jatkuva muokkautuminen on myös yksi parhaista puolista. Myyntityö saattaa joskus tuntua monotoniselta, mutta muutokset ja kehittyvä ympäristö piristää arkea."

Millainen työympäristö mySafetyllä on?

"mySafetyn työympäristö on hyvin viihtyisä ja suvaitseva. Työtilat ovat modernit ja hyvällä maulla toteutetut. Parasta on kuitenkin hyvät tyypit. mySafetyllä jokainen voi olla oma itsensä, ja ilmapiiri on muutenkin rento."

Minkälainen henkilö sopii mielestäsi mySafetyn porukkaan?

Rento, luova ja määrätietoinen. Myyntityö vaatii luonteenlujuutta ja tietynlaista pilkettä silmäkulmassa. Rennot tuloksentekijät ovat aina pärjänneet hyvin mySafetyllä. Iästä, elämäntilanteesta taikka menneisyydestä ei välitetä vaan kaikki otetaan mukaan porukkaan sellaisina kuin he ovat.

Joko mySafety on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@mysafety.fi
  • Johanna Abgottspon
  • Jussi Valjakka
  • Markus Jylänki
  • Nea Kattainen
  • Vesa Järvinen
Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta