facebook tracking

Markuksen urapolku: Kesätyöntekijästä tiimiesimieheksi

mysafety_instagram_isot-11_syvatty_vaalennettu_Teamtailoriin.jpg

Markus Jylänki, 30, Customer Operations Team Manager

 

”Jos haluat kehittyä myyjänä, saada uutta näkemystä myyntityöhön sekä oppia vakuutusalasta, on mySafety sinulle juuri oikea työpaikka.”

Näin toteaa mySafetyn nykyasiakasmyyntitiimin esimiehenä työskentelevä Markus Jylänki, jonka oma ura mySafetylla alkoi kesätyön merkeissä lähes viisi vuotta sitten.

”Hain mySafetylle töihin vakuuttavan yrityskuvan ja selkeän rekrytointiprosessin takia. Aloitin vakuutuspalvelumyyjänä ja myöhemmin ylenin tiimiesimieheksi ja sain oman tiimin”, kertoo Markus.

Tällä hetkellä hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa erilaisia perehdytyksiä ja tuotekoulutuksia.

”Valmennan päivittäin myyjiä sekä seuraan myyntejä ja raportoin niistä. Tavoitteenani on saada oma tiimini toimimaan mahdollisimman hyvin. Haluan, että teemme paljon laadukasta kauppaa.”

Kilpailukykyinen palkka kannustaa huippusuorituksiin

Markuksen mukaan parasta mySafetyssa on yrityksen välitön ja kannustava työilmapiiri.

”Työpaikalla tapaa päivittäin ihmisiä eri osastoilta. Muistan, kun olin ollut toista viikkoa töissä ja sain yhtenä päivänä 20 tilausta täyteen. Toimitusjohtaja tuli henkilökohtaisesti kättelemään ja kiitti hyvästä duunista”, kertoo Markus.

Myös palkka on muihin puhelinmyyntifirmoihin verrattuna reilu ja kilpailukykyinen.

”Myyjillä on kiinteä kuukausipalkka, jonka päälle tulee vielä henkilökohtainen provisio. Jokainen työntekijä pääsee siis itse vaikuttamaan hyvin paljon omaan palkkaansa, ja se jos mikä kannustaa entistä parempiin myyntisuorituksiin.”

Rautaisten ammattilaisten opissa

Vakuutuspalvelumyyjän työssä pärjäävät supliikit ja kaupannälkäiset henkilöt, jotka eivät pelkää haastaviakaan asiakaspalvelutilanteita.

”Tässä työssä saa haastaa itseään päivittäin. Olen oppinut mySafetylla ennen kaikkea myymään kunnolla. Oma verkostoni on myös kasvanut näiden vuosien aikana valtavasti”, kertoo Markus ja jatkaa:

”Myyntihenkisyydellä pärjää todella pitkälle. Aiempaa myyntikokemusta ei välttämättä tarvitse olla lainkaan, sillä mySafetylla kaikki työntekijät perehdytetään myyntityön saloihin erillisessä koulutuksessa. Lisäksi kokeneempien myyjien työskentelyä pääsee seuraamaan ihan vierestä ja heiltä voikin napata talteen parhaat vinkit. Ja mikä tärkeintä, omalta esimieheltä saa säännöllisesti palautetta siitä, miten työ sujuu.”

Etenemismahdollisuudet vailla vertaa

Omalla uralla eteneminen on Markukselle tärkeää. MySafety tarjoaakin tähän erinomaiset mahdollisuudet: suurin osa toimihenkilöistä on aloittanut uransa mySafetylla juuri myynnin parissa.

”Tulevaisuudessa voisin kuvitella työskenteleväni esimerkiksi esimiehen esimiehenä, eli tehdä sitä mitä oma esimieheni tekee tällä hetkellä. Se voisi hyvinkin realistisesti olla seuraava askel urallani, sillä mySafety yrityksenä inspiroi ja tukee minua, ja haluan olla mukana kehittämässä yrityksen palveluita ja toimintaa entisestä paremmiksi. Haaveilen myös, että joskus minusta tulee jonkun ison yrityksen toimitusjohtaja”, pohtii Markus.

”Suosittelen mySafetya ehdottomasti kaikille myyntityöstä kiinnostuneille. Jos motivaatio ja asenne ovat kohdillaan, niin hakemusta rohkeasti kehiin!”



 

Joko mySafety on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@mysafety.fi
  • Johanna Abgottspon
  • Jussi Valjakka
  • Kati Korhonen
  • Markus Jylänki
  • Nea Kattainen
  • Susanna Niemi
Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta